About Me

Olen lähes neljäkymppinen, lähinnä korttiaskarteluun hurahtanut, naisihminen Etelä-Pohojanmaalta. Kortteilun aloitin syksyllä 2009 ja blogin aloitin tammikuussa 2010 - tämä harrastus on todella vienyt mennessään! Joskus myös ompelen ja korujakin olen tehnyt. Suunnitelmissa on jo pitkään ollut Art Journalin aloittaminen sekä Mixed Median käyttäminen korteissa ja canvaksilla. Joskus myös kudon ja virkkaan, ainakin aloitettuja töitä ja lankavarastoa on kertynyt melkoisesti. Yritän myös lisätä yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta Seinäjoen lähiympäristön askartelijoiden keskuudessa Anonyymit askartelijt -blogin ja facebook-ryhmän kautta - tervetuloa mukaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Myydään. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Myydään. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Askartelukirppis 18.1.2015 Ylistarossa

Tervehdys kaikille! Askartelutavaraa on kertynyt meille useammalle enemmän kuin tarvitsee. Ehkäpä oma askartelutyylikin on ehtinyt muuttua - toisen turha tavara voi kuitenkin olla toiselle aarre ja kirppishinnalla varsinainen löytö.

Su 18.1. 2015 klo 12-17:00 olisikin mahdollisuus tulla hakemaan inspiraatiota ja hankkimaan tarvikkeita uuden vuoden askarteluihin Ylistaron toimintakeskuksella (osoite Matinpalontie 8, Ylistaro) järjestettävälle askartelu- ja käsityötarvikekirppikselle.

Itse ajattelin pakata mukaan myyntiin ainakin Marthan (ja muutaman muunkin) kuvioleikkurin, leimasimia, 12 x 12 papereita ja nauhoja, ehkäpä joitain stanssejakin. Myös muilla myyjillä taitaa olla mukana myytävää peruskorttipohjista erilaisiin koristeisiin erilaisiin korttiaskarteluihin ja scrapbook-askarteluihin. Samalla saat varmasti opastusta tarvikkeiden käyttöön...

Tervetuloa katsomaan ja ostoksille!

Muoks! Kommentteihin tuli paljon kyselyitä siitä, kuinka tapahtumaan pääsee myymään... Idea syntyi Pohjanmaan paperitaiturit facebook-ryhmässä, jonka kautta myyntipöytiä on voinut varata, joten kipinkapin liittymään ryhmään niin saatte lisätietoa asiasta. Itse en ole tapahtumaa järjestämässä vaan osallistumassa ainakin myyjänä, mutta saattaapi jotain lähteä mukaankin.

Tällä hetkellä näyttää että myyjiä on tulossa tapahtumaan runsaasti, mutta toivottavasti myös ostajia :) Tapahtuman tietoja olisi toivottavaa jakaa myös ostajaehdokkaille!!!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Siivotaan lisää...

Huom! Aiemmin myyntiin postattujen hintaa laskettu (kts. aiempi postaus), osta pois, niin pääsen ostelemaan uusia tilalle ;)

Tässä vielä setti myytäviä leimasimia:



leimasimet nrot 1-3, (Magnoliat) hintapyyntö 6 €/kpl (sis.postikulut)

EDIT 13.3.2012: Magnolia nro 1 myyty!

leimasin nro 4 (puukantainen) hintapyyntö 7 € (sis. postikulut)
leimasin nro 5, hintapyyntö 6 € (sis. postikulut)

Leimasimet toimitetaan postitse ykkösluokan kirjeenä muuten paitsi tuon puukantaisen osalta tarkastetaan asia postista.

Mikäli kiinnostuit jostain, varaa leimasin kommentilla tähän postaukseen. Tarvittaessa tee tarjous sähköpostini ina.toppari@gmail.com

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kevätsiivousta - myydään leimasimia!

Katselin leimasinvarastoani hieman kriittisesti ja päätin, että osa saa nyt lähteä uusien tieltä. 


 Yksi Crafty Individual- ja Penny Black-leimasin:


Tuon Crafty Individualsin joulupukkileimasimen koko on n. 8,3 cm x 6 cm, ja siinä ohuempi (musta) ez-mount, hintapyyntö 2,50 € (sis. postikulut)

Penny Blackin leimasin on nk. slapstick eli myös ez-mountattu, hintapyyntö 3 €, teksti on oma leimasimensa

Hinnat sisältävät postikulut Suomessa, ja mikäli kiinnostuit useammasta leimasimesta niin luonnollisesti postikulujen osuus laskee, varaukset kommentilla tähän postaukseen ja sähköpostilla tarjousta minulle päin: ina.toppari@gmail.com

Asun Seinäjoella ja saa hakeakin ilman postikuluja...

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Myydään tarpeettomana mm. ProMarker-tusseja...

Siivosin askarteluhuonettani ja ajattelin kaupata hieman tavaraa pois, kaikkiin hintoihin lisätään postikulut tai vaihtoehtoisesti tavarat voi noutaa Seinäjoelta. Liikun työni puolesta paljon Pohjanmaalla, joten voin myös tuoda tavaroita virka-aikaan, mikäli asut työmatkani varrella. Hintapyynnöt eivät ole ehdottomia, joten voit myös tehdä tarjouksen, sillä nämä vievät turhaa tilaa huoneessani. Varaukset ja tarjoukset kommenteilla, kiitos!

Nämä lähtisivät ensimmäisinä:

1. Promarkereiden ihosävyt täydennettynä yhdellä kynällä
hintapyyntö 8 € -> Varattu
Kynillä väritetty parit Magnolian kasvot ja säilytetty ohjeen mukaisesti vaakatasossa,
ostettu n. vuosi sitten, ovat todella kuin uuden veroiset


2. Clas Ohlsonilta hankitut vesiliukoiset vahaliidut (hinta uutena 7,95€)
hintapyyntö 2 € -> varattu
Erittäin vähän käytetyt, leviävät vedellä, yksi liitu katkennut, muuten lähes uuden veroiset


3. Vahaliidut Keskiseltä, nämä saa pois maksamalla postikulut, taisivat maksaa uutena muutaman euron, käyttämättömät, vain kokeiltu. Ystäväni on tosin ollut näihin oikein tyytyväinen ja väritellyt paljon kuvia -> varattu

3. leimasimia ja leimailutarvikkeita
1) akryylinen kirjainleimasinsetti, pari kertaa käytetty (hinta uutena 6,90 €),
hintapyyntö 4 €,
esim. A-kirjaimen korkeus n. 15 mm
2) Hyvää Joulua leimasin, hieman sotkeentunut metalliseen leimasinväriin, mutta ei haittaa käyttöä,
melko kovaa kumia,
hintapyyntö 0,50 €
3) EDIT: lumiukkoleimasin poistettu myynnistä
4) Enkelileimasin, enkelin pituus. n. 5,5 cm,
hintapyyntö 2 €
5) Ink It Up mustetyyny, erittäin vähän käytetty, mielestäni muste levisi, mutta ehkä joku tietää kuinka tätä mustetta oikeasti käytetään, hintapyyntö 2 €
6) TopBoss embossausmustetyyny + täyttöpullo (kohokuviointimuste), vanha tyyny, mutta lähes käyttämätön täyttöpullo, hintapyyntö 5 €